lauantai 15. huhtikuuta 2017

Puusavottaa

Tohmassa puuhaa piisaa.Eilen aloitimme Saari-ukille polttopuusavotan.



8 isoa puuta nyt nurin ja siellä ne odottaa jo reilun metrin pitkinä halkomista.

Puihin rungot oli tosi kauniita, kuorella kasvaa mitä ihmeellisempää.

 Käytiin myös mökillä, mutta ei puutarhahommia sielläkään pääse tekemään.

Pikarijäkälät oli jo voimissaan kiven piellä.
 Ja jotkut kivikkokasvit oli kiven piellä myös virkkeen näkösiä.

Jääpuikkoja on tullut, kun kalliolta tippuu vettä. Oli aikas hienoja taideteoksia.

 Lampi on vielä jäässä, ei piessy uimaan vielä. 
Aurinko laski ja loi värikkään taivaanrannan.
Siinä eilisen päivän antia.

1 kommentti:

  1. No on siellä puita nurin ja halkomista piisaa. Jäkälät on kuin pieniä trumpetteja valmiita soittamaan fanfaarit kesälle. Ja jääpuikot on komeita. Kyllä olisi pentuna ollut imemistä yhdessäkin puikossa.

    VastaaPoista