sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

sipulikukat

Sipulikukkija ja muitakin kevään kukkijia.
Tässä muutama kuva kevää kukkijosta. Sipuli kukat on pää-osissa. Naapureille jo sanoin, että elelee antako miun osttoo ennen yhtään sipullii. Ei meinnoo mahtua minnekään.


 Litlistä ostetut pionit kukki jo heti talven jälkeen. Niitä ostin syksyllä kahta väriä. Mutta samaa väriä oli molemmat. Piti toinen olla kirkkaan punanen.

 Särkynytsydän ekaa kertaa kukki myös.
 Esikot kukki tänä vuonna kauniisti.






 Palloesikko kukki kaun

Pikarililjat on yhdet lempparini. Mutta kyllä tulppaanit ja narsissit myös ovat kauniita. Ja ne kyllä kukkikin tänä vuonna pitkään. 

Narsisseja löysin tänä vuonna 10 sorttia, muutama on hävinnyt. Tulppaaneja on monta eri väriä ja kokoa. Mutta suurimmat on pienentyneet normaali kokoisiksi. Eivät taida monia vuosia jaksaa kukkia suurina. Lannotusta varmaan kaipaisivat.

Miulla on ongelmia, kun en saa kuvija siirrettyä puhelimesta. Ei näytä kun muutaman kuvan kuukauden takaisesta. Liian täynnä taitaa olla kuvia koko puhelin.

 Yritän taas joskus saada uutta esille.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Kevät puuhailuja ja ihmettelyjä.
Kevät se tul tänäkkii vuonna ja kukkia puskkoo jo aika vauhilla.  Harmi kun ei oo satanu yhtään tiellä Tampereella.

Krookus kukkii ja mutta esikoista osa on tosi lyhyessä varressa, mutta kauniina kukkii kumminkin.


Ekan kerran sain lumikellon kukkimaan.  Aina joku on pistäny nappaansa tai liekkö hapantunneet. Ihanat ne on.
Skillat ja keltavuokot ne ilahuttaa joka vuos, mutta ei tullu niin paljoo, kun kiensin muota viime syksynä. Ovat varmaan syvällä :).



Nuoremman tytön kanssa myö yhtenä vuonna tehtiin vanhoista ikkunoista tuommoinen kolmioita tai neliöitä. Niitä oon käyttäny "pikku kasvihuonneinna" pistän vaan ison ruukun pielle ja jos sataa paljon, laittaa jonkun kannen pielle. On miulla yks korkkeenpikin neliö. Käytännöllisiä.

Puupolku on viritetty paikoilleen ja tietty ne kasvituet, eli sängynpievyt. Pullojakin laittelin joku päivä tuonne viereen. 



Ruukut on vielä osin tyhjänä, mutta kun kerkeen niin laitan tomaattia ja perunnookin niihin. Pataatti en laita tänä vuonna, kun tuli viime vuon sormen paksuisia jauhomössöpötkyjä vuoan. Ja kukkia tulloohan niihin laitettu.  En tiijä kerkivääkö ne kukkii, kun on jo kevät pitkällä ja kylmee..   

Fupa se jaksaa isttuu, nauttii ja kaivoo kaverina läntillä. Nyt on ottanut jopa kupolliin,  kun makovvaa kaikki miun tarkkeetkin kasvit ihan lännään.
Yritin tuon puupölökyn pielle laittoi skillanmukukoita kasvamaan,  mutta lumeton talvi ei suosinut ainakaan sitä. Jokunen piippa nousi ja osa mukuloista oli ihan pehmeeks männy. Pistin jo pois koko pölökyn.  Ois voinu olla kaunis jos ois onnistunu. 
Löyty tuommonen kuva. Mikähän lie? Oltiin Näsijärven rannalla virkkupäivvee viettämässä ja siellä rannassa ol näitä usseimpia.






Muutama narsissikin jo näyttäytyy
Tässä se uusin ostos on, jonka ostin messuilta. Mutta Fupa makas senkin lyttyyn.



Tämmönen intiaanimaja rakennettiin pentusille. Ei taija vaan toi villiviinin siirto onnistuu. Ihan on silmuton vieläkkin.

Tää ol jääny vähän kesken. Nyt oon keskittynyt puutarhaan. Piti ruveta satamaan,  niin uattelin kirjottaa uuven jutun. Tähän se aika mänkkiin.


perjantai 26. toukokuuta 2017

Raparperi
Raparperi ihanat pienet punaiset pallerot nousee...kohta juoman tekoon...sitruunahappo, vettä,sokeria, sitruunaa ja tietty raparperiä ja vaniljatanko ja yö yli vain ootella. Saahan siitä piirakkaa ja hilloakin. Hillon kyllä tee vasta, kun ensin juomassa ovat lionnee palat.Jotenkin se juoma on tärkeintä miulle. 
Tää on varmaan miun lempilapseni. Sitä uutta satoa aina odottelen ja kuvailen.
Raparperiä en uskalla ruveta siirtelee . Saa olla aina tuossa entisellä paikallaan.Voikohan sitä ees siirtää..vettä ja valoo ja koiran luita joita ei syöny, ovat lannoite jota annan. Siis en mitään kuinti vettä. Silti aina paikitsee. 




Tässä on viime vuoden yksi sato! Joita tein Litukan elokuun avoimet ovet tapahtumaan. Ihmiset halus maistaa Raparperi juomaa sekä mustaherukanlehtijuomaa. Eli Marskin juomaa. Aiemmin virheellisesti kirjoitin Marskin juoman olevan Raparperi juomaa. 


Hyvin maistui myös muffinsit joita tarjoilimme juomien kanssa.
Raparperi juoman ohje
 kiehuvaa vettä 4 l
Sokeria 10 dl
Raparperiä 4 l
 Sitruunaa, luomu2 kpl
Vaniljatanko1 
Sitruunahappo 6 tl (apteekista ostin)
Pese, kuori jos teet hilloa, muuten voi pistää kuorineen (juomasta tulee kauniin väristä kuorineen) 
Kuori sitruuna, valkoiset pois,
Mittaa sokeri ja s.happo ja vanilja tai kanelitanko
kuuma vesi päälle sekoita ja anna olla 1 vrk.
Siivilöi ja pullota. Viileässä säilytä.  Mehun voi myös laimentaa vedellä tai sitruunan makuisella kivennäisvedellä.

Tää on taivaallista ainakin miusta.  Oon kokeillut ilman sitruunahappo mehua tehdä. Pitää piti vain liottaa 4 vrk. Ja netistä löytyy monta muuta ohjetta mehuntekoon.Hyvää oli sekin.Ja Marskinjuoma on kokeilemisen arvoista samoin. Ihana raparperi :)




tiistai 9. toukokuuta 2017


Litukan läntillä ehin taas katoksen vappuna.
Se on aina talvet peitteitten alla, kun ei oo ovia. Lumi mänis joka paikkaan ja kaikki tavarat olis melkein taivas alla.







Ukkoni sen rakensi muutama vuos sitten.Ja ihe laittelin pajuristikot lisäksi ala laittaan. Mukautuu maastoon paremmin. Oon kyllä tykänny siitä kovasti.Tietty kaikki tyyppipiirustukset täytyi hankka ja lupa ensin yhistykseltä.

Meillä on hyvä palvelu, kun paketti-auto kiertää pitkin Litukkoo ja myy kalkkii ja hevosen paskkoo. On  siellä merileväkanan lanttookin. Kärrevväät ihan tontille mihin haluvaa.Ostettiin kolmeen pekkaan. Tuli halvemmaksikin.



Krokukset ja skillat kukkii kilvan, vaikka krokusten aika taitaa olla kohti ohi.


Sinivuokkokin vielä kukkii


Kyllä se maasto on vielä aika karun näköistä. 

torstai 27. huhtikuuta 2017

Huhtikuun loppu lähenee ja läntillä näin alku keväästä käytiin Fupan kaa ja sieltä muutama kuva. 
 Esikko puskat on jo heränneet.
 Lumikelloja oli kolme jo kukassa.Ne on harvinaista herkkua miun läntillä, joku ne aina tuhoaa yllensä.

Nuo matalat kasvit oli verhojen alla samassa havujen kanssa. Ja olivat pössähtäneet jo kovaan kasvuun. Jätin vielä verhon alle.
Muutamat skillat ja laukat alullaan. 


Keltaset krookukset jo kukassa.
Siellä ne pitsiverhot suojaa havuja keijunmekkoja vähän muitakin kasveja.


Akankaalin alkukohan se tuo oli.

Fupa nypittynä! Näin taas.